4.2.2015 Difficult tasks but 100% solvable

Suomeksi otsikko tarkoittaa "vaikeita tehtäviä, mutta 100% ratkaistavissa olevia". Näin lausahti italialainen tarkkuussuunnistaja Remo Madella viikko sitten, kun pyysin häntä kertomaan tarkkuussuunnistajien facebook-ryhmässä minkälainen nykyajan tarkkuussuunnistusrata pitäisi olla. Remo on voittanut viime vuosina monia kovatasoisia kisoja, muun muassa Kroatian MM-esisat ja kummatkin Selkien Sisun järjestämät "lämmittelyesikisat" Kontiolahdella ennen Vuokatin MM-kisoja. Selkien kisoissa kukaan ei saanut kummassakaan kisassa kaikkia tehtäviä oikein, paitsi yksi. No tietenkin Remo. Muistan tuolloin Remon sanoneen kisan jälkeen, että kaikki tehtävät eivät olleet kovin mielenkiintoisia, mutta ne olivat 100-prosenttisesti ratkaistavissa.

Remo jatkaa vastaustaan kysymykseeni näin: “..course setter often create unsolvable tasks”. Vapaasti käännettynä se tarkoittaa suurinpiirtein sitä, että “..ratamestarit tekevät tehtäviä, joita on mahdoton ratkaista 100-prosenttisesti oikein”. Lopuksi hän kirjoittaa, että “..the winner is the best orienteer of the day, not the luckiest”, eli suomeksi “..voittaja on se, joka on päivän paras suunnistaja, ei onnekkain”.

Tuohon "100% solvable/100% ratkaistavissa" kiteytyy tarkkuussuunnistuksessa mielestäni paljon. Tarkkuussuunnistuksen historia on masentava siinä mielessä, että lajissa on pilvin pimein kisoja, joissa kaikki rastit eivät ole 100% ratkaistavissa oikein. Vielä nykyäänkin. Positiivista on puolestaan se, että viime vuosina “hyvien kisojen” määrä on kasvanut, joissa kaikki rastit ovat 100% ratkaistavissa. Nykyään “hyviä kisoja” on karkean arvioni mukaan 60-85% riippuen maasta. Tämä kertoo siitä, että ratojen tekeminen on erittäin vaativaa hommaa. Jos kisassa on yksikin tehtävä, jota huipputarkkuussuunnistaja ei pysty ratkaisemaan 100% oikein, muuttuu tulosluettelon kärki tällaiseksi: “onnekkain voitti, ei päivän paras suunnistaja”.

Verrataanpa asiaa suunnistukseen. Esimerkiksi suunnistuksen MM-kisojen metsämatkoilla onnekkaimman kilpailijan voiton todennäköisyys olisi äärettömän pieni, koska matkan varrella tulee tehdä satojatuhansia mikroreitinvalintoja omasta etenemisestä. Jos arvaisi aina parhaimman reitin oikein, olisi voiton todennäköisyys lähellä nollaa, ellei olisi äärimmäistä taitoa. Suunnistuksessa voittoon tarvitaan vain taitoa, ja näin pitäisi olla myös tarkkuussuunnistuksessa.

Yleensä hyvän ja vaativan preo-kisan tunnistaa siitä, että 1-5 kilpailijaa on saanut kaikki tehtävät oikein. Jos kisa on ollut hyvä, muttei niin vaativa, niin kaikki tehtävät oikein saaneita voi olla 10-20 kilpailijaa. Hyvin useasti on myös ollut sellaisiakin preo-kisoja, missä on muutamia kaikki tehtävät oikein ratkaisseita kilpailijoita, mutta joissa kaikki rastit eivät ole ratkaistavissa 100% varmuudella. Nämä kisat perustuvatkin todennäköisyyksiin ja siihen, että myös onnella voi pärjätä. On selvää, että jos kisassa on vaikka 100 osallistujaa, 25 tehtävää ja yksi arpaonni tehtävä, niin tottakai joku saa kaikki oikein. Minun kohdalle ei ole sattunut koskaan sellaista “hyvää kisaa”, jossa voittaja on tehnyt vähintään yhden virheen. Näissä kisoissa ratamestarin pitäisi katsoa peiliin ja miettiä missä mentiin metsään. Saatikka niissä kisoissa, missä voittajalla on kaksi tai useampi tehtävä väärin. On olemassa yksi poikkeustapaus, jolloin preo-kisa voi olla hyvä, vaikka voittajallakin olisi virheitä. Sellainen olisi äärimmäisen vaativa kisa, jossa kaikki rastit olisivat 100% ratkaistavissa. Tällaista kisaa ei ole vielä tosin tullut vastaan kohdallani. Monta kisaa on ollut lähellä hyvän rajaa, mutta juuri se yksi tai kaksi rastia ovat olleet kompastuskivenä. Tempossa hyvä kisa on puolestaan sellainen, jossa vastausprosentit ovat erittäin korkeat jokaisessa yksittäisessä tehtävässä ja parhaat ovat nopeimpia ja vastanneet samalla eniten oikein. Tempossa pätee myös “100%:n sääntö”, mutta vaatii lajin luonteen takia pienen lisäyksen, “tehtävä pitää olla ratkaistavissa 100%:sti oikein 30 sekunnissa”.

Yllä olevan tekstin pääsanoma on siinä, että ratamestarin homma tässä lajissa on erittäin vaativaa ja karua. On vaikeaa tehdä “hyvää kisaa”, jossa kaikki rastit on 100-prosenttisesti ratkaistavissa, mutta silti haastavia. Jokaisen kisan jälkeen ratamestarin pitää pystyä analysoimaan tulosluetteloa ja oppimaan virheistä. Aivan samalla tavalla kuin kilpailijan tulisi tehdä kisa-analyysi jokaisesta suorituksestaan. Itse olen ollut tämän lajin ratasuunnittelukuvioissa mukana reilun 10 vuoden ajan (2xMM-kisat, 2xPM-kisat, 4xSM-kisaa, monia kansallisia ja kuntorasteja) ja voisi kuvitella, että ratojen tekeminen on helppoa. Ei ole helppoa. Hyvien ratojen tekeminen vaatii edelleen paljon tunteja ja osaamista. Vasta nyt pystyn tekemään suurimmasta osasta rasteista 80-99% ratkaistavia. Yleensä yksin en pysty tekemään vaativia 100% ratkaistavia tehtävä, vaan sen lopun 1-20% antaa osaava valvoja, joka pystyy katsomaan kriittisesti kilpailijan silmin onko tehtävä sataprosenttisesti ratkaistavissa vai ei. Jos rasti ei ole ratkaistavissa sataprosenttisesti, en laita sitä kisaradalle. Lienee sanomattakin selvää, että pyrin tulevissa SM-kisoissa siihen, että kilpailijoilla on jokaisella rastilla mahdollisuus vastata 100% varmuudella tehtävä oikein. Mutta 100% varmuuteen kuuluvista toimenpiteistä ja siitä mistä kilpailijoiden erot kisoissa syntyvät, seuraavassa kirjoituksessa!