22.2.2015 Ratamestaroinnin perusperiaatteet

Tänään on tasan puoli vuotta SM-kisoihin. Edelliseen juttuun liittyen käsittelen nyt ratamestaroinnin perusperiaatteita tasapuolisen tehtävänratkaisun näkökulmasta eli siitä, miten tehtävät rakennetaan niin, että ne ovat ratkaistavissa 100% oikein. Jos ja kun taito ja muut ominaisuudet siihen riittävät. Näitä periaatteita tulen käyttämään myös SM-kisojen ratasuunnittelussa. Kannattaa siis lukea tarkkaan nämä periaatteet läpi, jos haluat pärjätä kisassa.

Periaate 1: Tee mieluummin helpompi kuin liian vaikea tehtävä. Yleisin harhaluulo ratamestareilla on se, että "tehtävät ovat liian helppoja, siispä niitä pitää vaikeuttaa". Yleensä siinä vaiheessa, kun ratamestari ajattelee näin, monen tuleva kisasuoritus on pilattu epätasapuolisilla radoilla. Tämä johtuu siitä, että ratamestari ei pysty näkemään tehtävän vaikeutta objektiivisesti, vaan asettaa hänelle itselleen sellaisia tehtäviä, jotka ovat hänen mielestään vaikeita sen jälkeen, kun on käynyt polulta maaston puolella. Yleensä tehtävät ovat paljon vaikeampia ratkaista polulta käsin, kuin itse rastipisteessä.

Periaate 2: Julkaise liputustoleranssit. Parhaimmat kisat ovat olleet viime vuosina poikkeuksetta sellaisia, joissa liputukset ovat johdonmukaisia koko kisan ajan. Eli nollarastien liputustoleranssit eivät vaihtele kisan sisällä niin, että joissakin tapauksissa tehtävän vastaus on nolla, jos lippu on vaikkapa puolimetriä nenän keskilinjalta sivussa 10 metriä leveällä nenällä tai jos lippu on oikeasta paikasta yli 5 metriä poissa ja se on ratamestarin mukaan "tarpeeksi lähellä oikeaa paikkaa". Tämä asia on tarkkuussuunnistuksen suurin epäkohta ja kun sen ymmärtää, on jo pitkällä ratamestaroinnin filosofiassa! On siis paljon helpompi määritellä jo suunnittelun alkuvaiheessa liputustoleranssit ja pitää niistä kiinni koko suunnittelun ajan. Silloin kisaradoista tulee johdonmukaiset ja hyvät. Ratamestarin päässä oleva liputustoleranssi ja "oma säännöstö" ei kuitenkaan takaa sitä, että kilpailijat tietävät ratamestarin liputustoleranssin ja säännöstön, sen takia se pitää julkaista viimeistään kilpailuohjeissa! Mieluiten etukäteen, sillä silloin pystyy tekemään harjoituksia kisan vaatimuksia varten!

Periaate 3: Kikkailu minimiin. Lajin luonne on alunperin juontanut juurensa jippojen ja kikkojen tekemiseen ja niitä esiintyy silloin tällöin edelleen. Etenkin ulkomailla. Yleensä kikka-rastit ovat tulkinnan varaisia ja eivät ole siten tasapuolisia rasteja.

Periaate 4: Sopeuta tehtävät kartan laatuun. Tämä on yksi tärkeimmistä asioista ratamestaroinnissa. Tarkkuussuunnistuksessa käytetään hyvin isolla skaalalla eri tasoisia karttoja. Osa kartoista on laadukkaasti tehtyjä sprinttikarttoja, joille radan tekeminen on paras vaihtoehto. Lippuja voi laittaa preossa kohteisiin esim. 5m välein ja nollarasteja minimissään 5m päähän oikeasta paikasta, mieluummin kauemmas. On myös suurpiirteisemmin tehtyjä sprinttikarttoja, joille kannattaa tehdä mieluummin "7-10m liputuksia". Lisäksi käytetään suunnistuskarttojen suurennoksia mittakaavasta 10000, joissa pitää ottaa huomioon, että kohteet voivat olla hyvin suurpiteisesti kartalla. Näissä liputus on vieläkin väljempää kuin suurpiirteisissä sprinttikartoissa. Hyvä liputuskäytäntö 10m ja nollarasteilla vieläkin selvemmät erot. Tämä siksi, että kartoittaja ei ole koskaan tehnyt karttaa tarkkuussuunnistusta varten, joten tehtävät on mitoitettava sen mukaan. Kilpailijan on siis osattava sopeuttaa omat toleranssit ratamestarin toleranssien mukaan.

Periaate 5: Eri ratkaisutavat antavat saman vastauksen. Yleensä tämä on ratamestaroinnin viimeistelyhommia, jossa tavoitteena on varmistaa, että eri ratkaisumenetelmät ovat saman arvoisia. Ratamestarin on todella vaikeaa nähdä loppuvaiheessa eri ratkaisumenetelmien ristiriitaisuutta ja siksi tässä vaiheessa valvojan rooli korostuu, joka toivottavasti pystyy katsomaan tehtävien ratkaisua kilpailijan näkökulmasta. Tämä vaatii myös sitä, että valvoja ei vieraile maaston puolella ollenkaan tai korkeintaan silloin, jos on pakko. Näin valvojan objektiivisuus säilyy. Jotta eri ratkaisutavat antaisivat saman (oikean) vastauksen on periaatteiden 2 ja 4 oltava voimassa.

Periaate 6: Mieti kaikki asiat para-kilpailijoiden näkökulmasta. Monissa kisoissa näkee vaikkapa sen, että tehtäviä on vaikea ratkaista pyörätuolissa istuvien korkeudelta. Tarkkuussuunnistuksen hienoimpia puolia on se, että kaikki kilpailijat ovat samassa sarjassa. Ratamestarin on siis suunniteltava kilpailu sellaiseksi, että kukaan ei kärsi muita enempää tien pinnasta tai huonosta näkyväisyydestä tehtävää ratkaistaessa.

Yllä olevat periaatteet ovat mielestäni tärkeimpiä tarkkuussuunnistuksen ratamestaroinnissa ja ovat luomassa kilpailijan kannalta tasapuolisia ratoja, joita on mahdollista ratkaista tehtävä tehtävältä 100% oikein. Kun nämä ovat kunnossa, niin ratamestarillakin on itsevarmempi olo ratojen tasapuolisuudesta. Nämä periaatteet ovat myös avain siihen, että "päivän paras tarkkuussuunnistaja voittaa, eikä se, joka on onnekkain". Olen myös kokenut, että kun edellä mainitut asiat on otettu huomioon, ratojen teko on itse asiassa paljon helpompaa. Jo tästä yksinkertaisesta syystä en rupeaisi tekemään kisaratoja ilman edellä mainittuja periaatteita.