Antti ja Sami hyvistä asetelmista PreO:n toiseen kilpailupäivään

7.8.2018

Antti kisavalmiudessa
Antti kisavalmiudessa

Suomalaiset aloittivat tarkkuussuunnistuksen normaalikilpailun ensimmäisen päivän tasaisen varmoilla suorituksilla. Avoimessa sarjassa Antti Rusanen ja Sami Hyvönen ovat täysillä pisteillä kolmantena ja neljäntenä eikä yhden virheen, mutta hyvän ajan tempoasemilla tehnyt Pinja Mäkinenkään ole menettänyt mahdollisuuksiaan MM-mitaleihin.

– Heti aluksi oli tosi vaikea aikarasti ja totesin, että nyt pitää vain varmasti vastata oikein. Olen tyytyväinen, että sain sen oikein, sillä suurin osa kilpailijoista näyttää siinä virheen tehneen. Varsinainen rata oli vaativaa käyränlukua. Suoritus oli hallittu ja pystyin koko ajan etenemään aikataulun mukaan. Hyvältä tuntuu, kilpailussa kolmantena oleva Rusanen iloitsi hallitusta suorituksesta joka antaa hyvän asetelman torstaina käytävään kilpailun toiseen osaan.

Paralympiasarjassa parhaiten suomalaisista onnistui kokenut konkari, Pekka Seppä, joka on tuloksissa ensimmäisen päivän jälkeen 15.

Tarkkuussuunnistuksen normaalikilpailu käydään torstaina ja MM-mitalit jaetaan kahden päivän yhteistulosten perusteella.

Lisätietoa ja kisasivut: https://www.woc2018.lv/wtoc/