Pinja Mäkiselle kultaa - Suomelle EM-tempon kolmoisvoitto
1.5.2018
Tarkkuussuunnistuksen EM-kisojen päätöspäivä Slovakian Bratislavassa sujui suomalaisittain loistavasti. Pinja Mäkinen otti aikarastitehtäviin perustuvan tempokisan voiton ja samalla ensimmäisen henkilökohtaisen EM-mitalinsa. Mäkisen taustalla Suomen mainion päivän täydensivät Antti Rusanen hopealla, Petteri Hakala pronssilla ja Sami Hyvönen viidennellä sijallaan. Tempokisa käytiin haastavassa maastossa, pienipiirteisessä supikkojen ja kumpareiden sävyttämässä kangasmaastossa. Normaalisti tarkkuussuunnistuksessa kuljetaan tiellä, josta tehtäviä ratkaistaan. EM-tempossa kuljettiin metsässä, mikä vaikeutti paikallistamista, kun kartan tehtäväasemalla käteensä sai. – Odotuspaikalle mentäessä piti seurata maastoa tosi tarkasti ja tehtäväasemalle mennessä, mitä nyt sateenvarjon takaa sivuille näki, kuvasi Mäkinen viitaten siihen, että kilpailijoiden näkyvyys peitetään sateenvarjoilla siirryttäessä odotuspaikalta tehtäviä suorittamaan. Mäkinen käytti tilanteessa omaa vahvuuttaan, ja luki maltilla itsensä kiinni ennen ratkaisua. – Tämä on sinänsä minulle helppoa, koska yleensäkin taktiikkani on vastata vasta, kun tiedän varmasti oikean vastauksen. Se oli tänään vahvuuteni ja tein vain yhden virheen – ja siitäkin vastauksesta olin epävarma, kertasi turkulainen Euroopan mestari. Mäkisen ainoa virhevastaus tuli rastilta, joka osoittautui kisan vaikeimmaksi. Mäkisen mestaruus heltisi lähes 50 sekunnin turvin. Sen sijaan Rusasen ja Hakalan ero oli pienempi 10,5 sekuntia. Suomalaiset erottuivat edukseen, sillä neljänneksi jäänyt Norjan Sondre Ruud Bråten jäi Hakalasta 41 sekunnin päähän. Hakala oli todellinen yllätysmitalisti, sillä vasta 19-vuotias nokialainen kilpaili ensimmäisissä kansainvälisissä arvokisoissaan. Suomi palasi tarkkkuussuunnistuksen EM-kisoissa mitalikantaan rytinällä: saaliina kaikki jaossa olleet avoimen sarjan mestaruudet ja yhteensä viisi mitalia. Tarkkuussuunnistuksen MM-kisat käydään elokuussa Latviassa. EM-tarkkuussuunnistus, Bratislava Slovakia |