EM-kultaa avoimen sarjan viestissä
30.4.2018
Suomen viestitrio onnistui mainiosti tarkkuussuunnistuksen EM-kisojen avoimessa sarjassa. Suomi otti viestikultaa joukkueella Pinja Mäkinen, Juha Hiirsalmi ja Antti Rusanen. Mitali oli Suomelle jo toinen kulta, sillä Rusanen voitti viikonloppuna normaalikilpailun. Suomen joukkue suoriutui kaikista radan 11 rastista virheittä, ja aikarastienkin ratkaisut löytyivät nopeasti, joten kulta tuli jopa yllättävän ylivoimaisesti. – Tämä voitto tuntuu tosi hienolta! Se on ensimmäinen EM-mitalini ja koska kaikki onnistuimme lähes täydellisesti, olimme jopa ylivoimaisia, iloitsi Pinja Mäkinen, joka oli Suomen paras viestin viejä. Mäkisen mukaan oikeiden ratkaisujen löytäminen vaati kärsivällisyyttä. – Avoimella alueella rastit olivat selkeästi luettavia, mutta osa rasteista oli kokonaan laakson toisella puolella – korkeassa mäessä todella kaukana. Niiden lukemisessa piti olla kärsivällinen, Mäkinen arvioi. Paralympiasarjassa Suomen kolmikko Kari Pinola, Ken Gammelgård ja Pekka Seppä oli neljäs. Kisan voitti Tsekki. EM-tarkkuussuunnistuksessa on jäljellä tempokisa, joka kilpaillaan tiistaina. EM-tarkkuussuunnistus, Bratislava Slovakia |