Suomi lähtee voittamaan tarkkuussuunnistuksen pohjoismaista maaottelua kahdella vahvalla joukkueella. Ykkösjoukkueessa Ruotsin kaatavat Hannu Niemi, Martti Inkinen, Pekka Seppä, Marko Määttälä ja Antti Rusanen. Kakkosjoukkueessa ykkösjoukkuetta voittamaan lähtevät Sami Torstila, Roope Näsi, Petteri Suominen, Sami Hyvönen ja Ari Tertsunen. Maaottelu kilpaillaan 20.-21.9.2014 Tanskan Silkeborgissa. Kaksipäiväisessä kilpailussa lopputulokseen lasketaan mukaan kaikkien joukkueenjäsenten pisteet kummaltakin päivältä.
Suomi lähtee maaotteluun hallitsevana mestarina. Viime vuonna Suomen ykkösjoukkue voitti Ruotsin ylivoimaisesti pistein 201-198 kotikentällä Sastamalan Ellivuoressa. Tanskassa kilpailtiin edellisen kerran vuonna 2011, jolloin Suomi myös voitti maaottelun kellistettyään Ruotsin pistein 209-204.
Maaottelun ensimmäinen päivä kilpaillaan pienipiirteisessä sisämaan dyynimaastossa puoliavoimella kanervanummella. Ensimmäisenä päivänä suomalaiset pääsevät käyttämään vahvuuttaan tarkkoina pienten maastonmuotojen lukijoina. Toisena päivänä paremmuus ratkotaan mannermaisessa maastossa avoimessa pyökkimetsässä. Suuret korkeuserot, laajat puronotkot ja pitkät harjanteet vaativat perustekniikoiden hyvää hallintaa.
|