Suunnitteletko kilpailemista kesällä Ruotsissa tai Norjassa ?

14.5.2014

Muut pohjoismaat noudattavat kansallissa kisoissaan vielä Nordic ohjeita. Eroavaisuudet on hyvä tiedostaa, jotta vastaa oikein. Martin Jullum on laatinut erinomaisen dokumentin keskeisistä eroista IOF:n tekniseen ohjeeseen, jota Suomessa käytetään.

Merkittävin fundamentaallinen ero on se, että IOF:n ohjeissa ympyrän keskipiste on määräävin tekijä, Nordic:ssa rastimäärite. 

Suomessakin noudatettiin v.2005-2009 Nordic ohjetta, jolloin IOF:n standardi oli melko puutteellinen. v.2009 päätimme panostaa IOF:n ohjeen kehittämiseen ja siirtää Nordicin hyvät käytännöt ja piirteet sinne.  Kaksi isoa päivitystä on nyt tehty 2010 ja 2014.

Kaksoissijaintimäärite on oikeastaan ainoa sellainen, jota emme ole pystyneet saamaan lävitse IOF:n sääntö- ja karttakommissiossa. TrailO:ssa tälle on tarve, jotta voitaisiin käyttää rastina esim jyrkänteen päällä, itäosaa. Nyt tätä kaksoissijaintimääritettä ei virallisesti sallita. Pohjoismaisissa kisoissa saatatte niihin törmätä.

Referaattina vanha v.2007 Nordic-ohje. Moni asia on nykypäivää edelleenkin, monesta "kikkailusta" ollaan päästy eroon.