FinTrailO ruotsalaisten ja norjalaisten juhlaa
12.5.2014
Määttälä parhaana suomalaisena kuudes Ruotsalaiset ja norjalaiset hallitsivat täysin vuoden 2014 FinTrailO:n kärkikamppailua. Voiton vei suvereenisti Marit Wiksell, joka suoriutui virheettömästi molemmista preo-kilpailuista ja teki lisäksi huippusuorituksen tempossa. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet Martin Jullum ja Martin Fredholm tekivät myös virheettömät preosuoritukset vaativissa kalliomaastoissa, mutta jäivät Wiksellin taakse lauantai-iltapäivän tempossa. Suomalaisista Marko Määttälä ja Roope Näsi näyttivät preo-kunnon olevan kohdillaan virheettömillä suorituksilla sekä lauantaina että sunnuntaina. Määttälän ja Näsin tempovauhti ei kuitenkaan riittänyt nostamaan suomalaisia aivan kokonaiskilpailun kärkitaisteluun. Määttälä oli parhaana suomalaisena kuudes kokonaiskilpailussa. Kokonaiskilpailussa kahdeksanneksi sijoittunut Pinja Mäkinen voitti ylivoimaisesti tempokilpailun virheettömällä suorituksella. Kolme viikkoa sitten EM-kilpailuissa virheettömillä suorituksilla preon kaksoisvoiton ottaneet Turto ja Rusanen sortuivat viikonloppuna lukuisiin virheisiin ja romahtivat kauas kärjestä. Kilpailunjärjestäjinä toimineet Tuusulan Voima-Veikot ja Rajamäen Rykmentti osoittivat sujuvilla järjestelyillään ja laadukkailla radoilla jälleen kerran, että FinTrailO:lla on paikka maailman laadukkaimpien ja arvostetuimpien tarkkuussuunnistuskilpailuiden joukossa. Osoituksena tästä on uusi osanottoennätys ja ulkomaisten kilpailijoiden suuri määrä. Tänäkin vuonna ulkomaalaiset tarkkuussuunnistajat muodostivat osanottajien enemmistön. Ulkomaalaiset osanottajat ylistivät kilpailuiden laadukkaita karttoja sekä idearikasta ja viimeisteltyä ratamestarityötä. Ensi vuonna FinTrailO kilpaillaan Espoon rantakallioilla. Kilpailun järjestävät Espoon Suunta ja OK77. |