Mitalisadetta

15.4.2014

Suomelle neljä mitalia: Turto kultaa, Rusanen hopeaa ja Seppä pronssia. Joukkuekisasta kultaa.

Suomen superpäivä toi henkilökohtaisista kilpailuista värisuoran Jari Turton, Antti Rusasen ja Pekka Sepän säilytettyä ensimmäisen päivän sijoituksensa. Avoimessa sarjassa Turto ja Rusanen jatkoivat varmaa työskentelyä ja ratkaisivat kaikki toisenakin päivänä kaikki rastit oikein. Ensimmäisenä päivänä saavutettu piste-ero ei antanut muille mahdollisuuksia Suomen kaksoisvoiton murtamiseen. Turto ratkaisi mestaruuden itselleen Rusasta sujuvammalla aikarastisuorituksella. Paralympia-sarjassa Seppä oli jälleen huippuiskussa ja vastasi oikein 19 rastia 20:stä. 

Joukkuekilpailusta tuli tiukka taistelu Suomen ja Ruotsin ykkösjoukkueiden välillä. Molemmat joukkueet saivat 59 pistettä eli yhtä vaille täydet. Voitto ratkesi Suomelle aikarasteilla vain 6,5 sekunnin erolla. Suomen ykkösjoukkueessa suunnistivat Turto, Rusanen ja Seppä. Suomen kakkosjoukkue Pinja Mäkinen, Marko Määttälä ja Kari Pinola teki kolmanneksi parhaan tuloksen 58 pistettä, mutta Suomen toista joukkuetta ei laskettu mukaan virallisiin tuloksiin.

Kilpailut käytiin avoimessa laidunmaalaaksossa, jossa rasteja katseltiin sekä ylä- että alarinteeseen. Rastien ratkaisussa piti osata arvioida korkeuseroja ja hyödyntää puiden ja pensaiden muodostamia linjoja. Toisena kilpailupäivänä radalla oli peräti 11 nollarastia.