Selkien kisoihin lähes kaikki MM-mitalikandidaatit

30.6.2013

Selkien kisoihin ilmoittautui lopulta yhteensä 83 kilpailijaa 13 eri maasta. Kisoihin on tulossa lähes kaikki potentiaalisimmat MM-mitalikandidaatit.

Selkien Sisu järjestää tulevana viikonloppuna kansainväliset tarkkuussuunnistuskisat Kontiolahdella ja Joensuussa. Kisajärjestelyt ovat sujuneet hyvin aikataulussa ja kilpailunjärjestäjiä lämmittää hyvä osanotto varsinkin ulkomailta, josta on tulossa kisoihin yli 60 osallistujaa. Kilpailijoita tulee peräti 13 eri maasta, kaukaisimmat Hong Kongista ja USA:sta.

Kilpailujen ratamestari Lauri Kontkanen on suunnitellut sopivat radat kolmelle eri sarjalle. Perjantain normaalikilpailussa on luvassa yleisörasteja kilpailukeskuksen välittömässä läheisyydessä. Jokaisen sarjan kolme-neljä viimeistä rastia on yleisön silmien alla. Lisäksi lauantaina on luvassa tempossa finaalissa yleisörasti, jota voi seurata katsomosta käsin. Kilpailut alkavat perjantaina klo 16.00 ja lauantaina klo 10.00. Lauantain tempo-finaali on noin klo 13.30 lähtien.

 

Kilpailusivut ovat tällä sivustolla